Przykład poniżej: bezokolicznik liikkua, temat liik-.
tryb oznajmujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
liik·u·n
liik·u·mme
en liik·u
emme liik·u
1.
olen liik·ku·nut
olemme liik·ku·neet
en ole liik·ku·nut
emme ole liik·ku·neet
2.
liik·u·t
liik·u·tte
et liik·u
ette liik·u
2.
olet liik·ku·nut
olette liik·ku·neet
et ole liik·ku·nut
ette ole liik·ku·neet
3.
liik·ku·u
liik·ku·vat
ei liik·u
eivät liik·u
3.
on liik·ku·nut
ovat liik·ku·neet
ei ole liik·ku·nut
eivät ole liik·ku·neet
str. bierna
liik·u·taan
ei liik·u·ta
str. bierna
on liik·u·ttu
ei ole liik·u·ttu
imperfekt
czas zaprzeszły
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
liik·u·in
liik·u·imme
en liik·ku·nut
emme liik·ku·neet
1.
olin liik·ku·nut
olimme liik·ku·neet
en ollut liik·ku·nut
emme olleet liik·ku·neet
2.
liik·u·it
liik·u·itte
et liik·ku·nut
ette liik·ku·neet
2.
olit liik·ku·nut
olitte liik·ku·neet
et ollut liik·ku·nut
ette olleet liik·ku·neet
3.
liik·ku·i
liik·ku·ivat
ei liik·ku·nut
eivät liik·ku·neet
3.
oli liik·ku·nut
olivat liik·ku·neet
ei ollut liik·ku·nut
eivät olleet liik·ku·neet
str. bierna
liik·u·ttiin
ei liik·u·ttu
str. bierna
oli liik·u·ttu
ei ollut liik·u·ttu
tryb warunkowy
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
liik·ku·isin
liik·ku·isimme
en liik·ku·isi
emme liik·ku·isi
1.
olisin liik·ku·nut
olisimme liik·ku·neet
en olisi liik·ku·nut
emme olisi liik·ku·neet
2.
liik·ku·isit
liik·ku·isitte
et liik·ku·isi
ette liik·ku·isi
2.
olisit liik·ku·nut
olisitte liik·ku·neet
et olisi liik·ku·nut
ette olisi liik·ku·neet
3.
liik·ku·isi
liik·ku·isivat
ei liik·ku·isi
eivät liik·ku·isi
3.
olisi liik·ku·nut
olisivat liik·ku·neet
ei olisi liik·ku·nut
eivät olisi liik·ku·neet
str. bierna
liik·u·ttaisiin
ei liik·u·ttaisi
str. bierna
olisi liik·u·ttu
ei olisi liik·u·ttu
tryb rozkazujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
–
liik·ku·kaamme
–
älkäämme liik·ku·ko
1.
–
olkaamme liik·ku·neet
–
älkäämme olko liik·ku·neet
2.
liik·u
liik·ku·kaa
älä liik·u
älkää liik·ku·ko
2.
ole liik·ku·nut
olkaa liik·ku·neet
älä ole liik·ku·nut
älkää olko liik·ku·neet
3.
liik·ku·koon
liik·ku·koot
älköön liik·ku·ko
älkööt liik·ku·ko
3.
olkoon liik·ku·nut
olkoot liik·ku·neet
älköön olko liik·ku·nut
älkööt ole liik·ku·neet
str. bierna
liik·u·ttakoon
älköön liik·u·ttako
str. bierna
olkoon liik·u·ttu
älköön olko liik·u·ttu
tryb potencjalny
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
liik·ku·nen
liik·ku·nemme
en liik·ku·ne
emme liik·ku·ne
1.
lienen liik·ku·nut
lienemme liik·ku·neet
en liene liik·ku·nut
emme liene liik·ku·neet
2.
liik·ku·net
liik·ku·nette
et liik·ku·ne
ette liik·ku·ne
2.
lienet liik·ku·nut
lienette liik·ku·neet
et liene liik·ku·nut
ette liene liik·ku·neet
3.
liik·ku·nee
liik·ku·nevat
ei liik·ku·ne
eivät liik·ku·ne
3.
lienee liik·ku·nut
lienevät liik·ku·neet
ei liene liik·ku·nut
eivät liene liik·ku·neet
str. bierna
liik·u·ttaneen
ei liik·u·ttane
str. bierna
lienee liik·u·ttu
ei liene liik·u·ttu
Formy odczasownikowe
bezokoliczniki/odsłownik
imiesłowy
str. czynna
str. bierna
str. czynna
str. bierna
I
liik‧ku‧a
cz. teraźniejszego
liik‧ku‧va
liik‧u‧ttava
rozszerzony I
liik‧ku‧akseen2
cz. przeszłego
liik·ku·nut
liik·u·ttu
II
inessivus
liik‧ku‧essa1
liik‧u‧ttaessa
sprawcy
liik‧ku‧ma1, 3
instructivus
liik‧ku‧en
–
przeczący
liik‧ku‧maton
III
inessivus
liik‧ku‧massa
–
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej. 3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
Przykład poniżej: bezokolicznik välkkyä, temat välk-.
tryb oznajmujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
välk·y·n
välk·y·mme
en välk·y
emme välk·y
1.
olen välk·ky·nyt
olemme välk·ky·neet
en ole välk·ky·nyt
emme ole välk·ky·neet
2.
välk·y·t
välk·y·tte
et välk·y
ette välk·y
2.
olet välk·ky·nyt
olette välk·ky·neet
et ole välk·ky·nyt
ette ole välk·ky·neet
3.
välk·ky·y
välk·ky·vät
ei välk·y
eivät välk·y
3.
on välk·ky·nyt
ovat välk·ky·neet
ei ole välk·ky·nyt
eivät ole välk·ky·neet
str. bierna
välk·y·tään
ei välk·y·tä
str. bierna
on välk·y·tty
ei ole välk·y·tty
imperfekt
czas zaprzeszły
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
välk·y·in
välk·y·imme
en välk·ky·nyt
emme välk·ky·neet
1.
olin välk·ky·nyt
olimme välk·ky·neet
en ollut välk·ky·nyt
emme olleet välk·ky·neet
2.
välk·y·it
välk·y·itte
et välk·ky·nyt
ette välk·ky·neet
2.
olit välk·ky·nyt
olitte välk·ky·neet
et ollut välk·ky·nyt
ette olleet välk·ky·neet
3.
välk·ky·i
välk·ky·ivät
ei välk·ky·nyt
eivät välk·ky·neet
3.
oli välk·ky·nyt
olivat välk·ky·neet
ei ollut välk·ky·nyt
eivät olleet välk·ky·neet
str. bierna
välk·y·ttiin
ei välk·y·tty
str. bierna
oli välk·y·tty
ei ollut välk·y·tty
tryb warunkowy
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
välk·ky·isin
välk·ky·isimme
en välk·ky·isi
emme välk·ky·isi
1.
olisin välk·ky·nyt
olisimme välk·ky·neet
en olisi välk·ky·nyt
emme olisi välk·ky·neet
2.
välk·ky·isit
välk·ky·isitte
et välk·ky·isi
ette välk·ky·isi
2.
olisit välk·ky·nyt
olisitte välk·ky·neet
et olisi välk·ky·nyt
ette olisi välk·ky·neet
3.
välk·ky·isi
välk·ky·isivät
ei välk·ky·isi
eivät välk·ky·isi
3.
olisi välk·ky·nyt
olisivat välk·ky·neet
ei olisi välk·ky·nyt
eivät olisi välk·ky·neet
str. bierna
välk·y·ttäisiin
ei välk·y·ttäisi
str. bierna
olisi välk·y·tty
ei olisi välk·y·tty
tryb rozkazujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
–
välk·ky·käämme
–
älkäämme välk·ky·kö
1.
–
olkaamme välk·ky·neet
–
älkäämme olko välk·ky·neet
2.
välk·y
välk·ky·kää
älä välk·y
älkää välk·ky·kö
2.
ole välk·ky·nyt
olkaa välk·ky·neet
älä ole välk·ky·nyt
älkää olko välk·ky·neet
3.
välk·ky·köön
välk·ky·kööt
älköön välk·ky·kö
älkööt välk·ky·kö
3.
olkoon välk·ky·nyt
olkoot välk·ky·neet
älköön olko välk·ky·nyt
älkööt ole välk·ky·neet
str. bierna
välk·y·ttäköön
älköön välk·y·ttäkö
str. bierna
olkoon välk·y·tty
älköön olko välk·y·tty
tryb potencjalny
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
välk·ky·nen
välk·ky·nemme
en välk·ky·ne
emme välk·ky·ne
1.
lienen välk·ky·nyt
lienemme välk·ky·neet
en liene välk·ky·nyt
emme liene välk·ky·neet
2.
välk·ky·net
välk·ky·nette
et välk·ky·ne
ette välk·ky·ne
2.
lienet välk·ky·nyt
lienette välk·ky·neet
et liene välk·ky·nyt
ette liene välk·ky·neet
3.
välk·ky·nee
välk·ky·nevät
ei välk·ky·ne
eivät välk·ky·ne
3.
lienee välk·ky·nyt
lienevät välk·ky·neet
ei liene välk·ky·nyt
eivät liene välk·ky·neet
str. bierna
välk·y·ttäneen
ei välk·y·ttäne
str. bierna
lienee välk·y·tty
ei liene välk·y·tty
Formy odczasownikowe
bezokoliczniki/odsłownik
imiesłowy
str. czynna
str. bierna
str. czynna
str. bierna
I
välk‧ky‧ä
cz. teraźniejszego
välk‧ky‧vä
välk‧y‧ttävä
rozszerzony I
välk‧ky‧äkseen2
cz. przeszłego
välk·ky·nyt
välk·y·tty
II
inessivus
välk‧ky‧essä1
välk‧y‧ttäessä
sprawcy
välk‧ky‧mä1, 3
instructivus
välk‧ky‧en
–
przeczący
välk‧ky‧mätön
III
inessivus
välk‧ky‧mässä
–
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej. 3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
zakończone na -appua, -eppua, -ippua, -oppua, -uppua (pp → p)
Przykład poniżej: bezokolicznik tippua, temat tip-.
tryb oznajmujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
tip·u·n
tip·u·mme
en tip·u
emme tip·u
1.
olen tip·pu·nut
olemme tip·pu·neet
en ole tip·pu·nut
emme ole tip·pu·neet
2.
tip·u·t
tip·u·tte
et tip·u
ette tip·u
2.
olet tip·pu·nut
olette tip·pu·neet
et ole tip·pu·nut
ette ole tip·pu·neet
3.
tip·pu·u
tip·pu·vat
ei tip·u
eivät tip·u
3.
on tip·pu·nut
ovat tip·pu·neet
ei ole tip·pu·nut
eivät ole tip·pu·neet
str. bierna
tip·u·taan
ei tip·u·ta
str. bierna
on tip·u·ttu
ei ole tip·u·ttu
imperfekt
czas zaprzeszły
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
tip·u·in
tip·u·imme
en tip·pu·nut
emme tip·pu·neet
1.
olin tip·pu·nut
olimme tip·pu·neet
en ollut tip·pu·nut
emme olleet tip·pu·neet
2.
tip·u·it
tip·u·itte
et tip·pu·nut
ette tip·pu·neet
2.
olit tip·pu·nut
olitte tip·pu·neet
et ollut tip·pu·nut
ette olleet tip·pu·neet
3.
tip·pu·i
tip·pu·ivat
ei tip·pu·nut
eivät tip·pu·neet
3.
oli tip·pu·nut
olivat tip·pu·neet
ei ollut tip·pu·nut
eivät olleet tip·pu·neet
str. bierna
tip·u·ttiin
ei tip·u·ttu
str. bierna
oli tip·u·ttu
ei ollut tip·u·ttu
tryb warunkowy
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
tip·pu·isin
tip·pu·isimme
en tip·pu·isi
emme tip·pu·isi
1.
olisin tip·pu·nut
olisimme tip·pu·neet
en olisi tip·pu·nut
emme olisi tip·pu·neet
2.
tip·pu·isit
tip·pu·isitte
et tip·pu·isi
ette tip·pu·isi
2.
olisit tip·pu·nut
olisitte tip·pu·neet
et olisi tip·pu·nut
ette olisi tip·pu·neet
3.
tip·pu·isi
tip·pu·isivat
ei tip·pu·isi
eivät tip·pu·isi
3.
olisi tip·pu·nut
olisivat tip·pu·neet
ei olisi tip·pu·nut
eivät olisi tip·pu·neet
str. bierna
tip·u·ttaisiin
ei tip·u·ttaisi
str. bierna
olisi tip·u·ttu
ei olisi tip·u·ttu
tryb rozkazujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
–
tip·pu·kaamme
–
älkäämme tip·pu·ko
1.
–
olkaamme tip·pu·neet
–
älkäämme olko tip·pu·neet
2.
tip·u
tip·pu·kaa
älä tip·u
älkää tip·pu·ko
2.
ole tip·pu·nut
olkaa tip·pu·neet
älä ole tip·pu·nut
älkää olko tip·pu·neet
3.
tip·pu·koon
tip·pu·koot
älköön tip·pu·ko
älkööt tip·pu·ko
3.
olkoon tip·pu·nut
olkoot tip·pu·neet
älköön olko tip·pu·nut
älkööt ole tip·pu·neet
str. bierna
tip·u·ttakoon
älköön tip·u·ttako
str. bierna
olkoon tip·u·ttu
älköön olko tip·u·ttu
tryb potencjalny
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
tip·pu·nen
tip·pu·nemme
en tip·pu·ne
emme tip·pu·ne
1.
lienen tip·pu·nut
lienemme tip·pu·neet
en liene tip·pu·nut
emme liene tip·pu·neet
2.
tip·pu·net
tip·pu·nette
et tip·pu·ne
ette tip·pu·ne
2.
lienet tip·pu·nut
lienette tip·pu·neet
et liene tip·pu·nut
ette liene tip·pu·neet
3.
tip·pu·nee
tip·pu·nevat
ei tip·pu·ne
eivät tip·pu·ne
3.
lienee tip·pu·nut
lienevät tip·pu·neet
ei liene tip·pu·nut
eivät liene tip·pu·neet
str. bierna
tip·u·ttaneen
ei tip·u·ttane
str. bierna
lienee tip·u·ttu
ei liene tip·u·ttu
Formy odczasownikowe
bezokoliczniki/odsłownik
imiesłowy
str. czynna
str. bierna
str. czynna
str. bierna
I
tip‧pu‧a
cz. teraźniejszego
tip‧pu‧va
tip‧u‧ttava
rozszerzony I
tip‧pu‧akseen2
cz. przeszłego
tip·pu·nut
tip·u·ttu
II
inessivus
tip‧pu‧essa1
tip‧u‧ttaessa
sprawcy
tip‧pu‧ma1, 3
instructivus
tip‧pu‧en
–
przeczący
tip‧pu‧maton
III
inessivus
tip‧pu‧massa
–
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej. 3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
zakończone na -äppyä, -eppyä, -ippyä, -öppyä, -yppyä (pp → p)
Przykład poniżej: bezokolicznik leppyä, temat lep-.
tryb oznajmujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
lep·y·n
lep·y·mme
en lep·y
emme lep·y
1.
olen lep·py·nyt
olemme lep·py·neet
en ole lep·py·nyt
emme ole lep·py·neet
2.
lep·y·t
lep·y·tte
et lep·y
ette lep·y
2.
olet lep·py·nyt
olette lep·py·neet
et ole lep·py·nyt
ette ole lep·py·neet
3.
lep·py·y
lep·py·vät
ei lep·y
eivät lep·y
3.
on lep·py·nyt
ovat lep·py·neet
ei ole lep·py·nyt
eivät ole lep·py·neet
str. bierna
lep·y·tään
ei lep·y·tä
str. bierna
on lep·y·tty
ei ole lep·y·tty
imperfekt
czas zaprzeszły
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
lep·y·in
lep·y·imme
en lep·py·nyt
emme lep·py·neet
1.
olin lep·py·nyt
olimme lep·py·neet
en ollut lep·py·nyt
emme olleet lep·py·neet
2.
lep·y·it
lep·y·itte
et lep·py·nyt
ette lep·py·neet
2.
olit lep·py·nyt
olitte lep·py·neet
et ollut lep·py·nyt
ette olleet lep·py·neet
3.
lep·py·i
lep·py·ivät
ei lep·py·nyt
eivät lep·py·neet
3.
oli lep·py·nyt
olivat lep·py·neet
ei ollut lep·py·nyt
eivät olleet lep·py·neet
str. bierna
lep·y·ttiin
ei lep·y·tty
str. bierna
oli lep·y·tty
ei ollut lep·y·tty
tryb warunkowy
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
lep·py·isin
lep·py·isimme
en lep·py·isi
emme lep·py·isi
1.
olisin lep·py·nyt
olisimme lep·py·neet
en olisi lep·py·nyt
emme olisi lep·py·neet
2.
lep·py·isit
lep·py·isitte
et lep·py·isi
ette lep·py·isi
2.
olisit lep·py·nyt
olisitte lep·py·neet
et olisi lep·py·nyt
ette olisi lep·py·neet
3.
lep·py·isi
lep·py·isivät
ei lep·py·isi
eivät lep·py·isi
3.
olisi lep·py·nyt
olisivat lep·py·neet
ei olisi lep·py·nyt
eivät olisi lep·py·neet
str. bierna
lep·y·ttäisiin
ei lep·y·ttäisi
str. bierna
olisi lep·y·tty
ei olisi lep·y·tty
tryb rozkazujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
–
lep·py·käämme
–
älkäämme lep·py·kö
1.
–
olkaamme lep·py·neet
–
älkäämme olko lep·py·neet
2.
lep·y
lep·py·kää
älä lep·y
älkää lep·py·kö
2.
ole lep·py·nyt
olkaa lep·py·neet
älä ole lep·py·nyt
älkää olko lep·py·neet
3.
lep·py·köön
lep·py·kööt
älköön lep·py·kö
älkööt lep·py·kö
3.
olkoon lep·py·nyt
olkoot lep·py·neet
älköön olko lep·py·nyt
älkööt ole lep·py·neet
str. bierna
lep·y·ttäköön
älköön lep·y·ttäkö
str. bierna
olkoon lep·y·tty
älköön olko lep·y·tty
tryb potencjalny
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
lep·py·nen
lep·py·nemme
en lep·py·ne
emme lep·py·ne
1.
lienen lep·py·nyt
lienemme lep·py·neet
en liene lep·py·nyt
emme liene lep·py·neet
2.
lep·py·net
lep·py·nette
et lep·py·ne
ette lep·py·ne
2.
lienet lep·py·nyt
lienette lep·py·neet
et liene lep·py·nyt
ette liene lep·py·neet
3.
lep·py·nee
lep·py·nevät
ei lep·py·ne
eivät lep·py·ne
3.
lienee lep·py·nyt
lienevät lep·py·neet
ei liene lep·py·nyt
eivät liene lep·py·neet
str. bierna
lep·y·ttäneen
ei lep·y·ttäne
str. bierna
lienee lep·y·tty
ei liene lep·y·tty
Formy odczasownikowe
bezokoliczniki/odsłownik
imiesłowy
str. czynna
str. bierna
str. czynna
str. bierna
I
lep‧py‧ä
cz. teraźniejszego
lep‧py‧vä
lep‧y‧ttävä
rozszerzony I
lep‧py‧äkseen2
cz. przeszłego
lep·py·nyt
lep·y·tty
II
inessivus
lep‧py‧essä1
lep‧y‧ttäessä
sprawcy
lep‧py‧mä1, 3
instructivus
lep‧py‧en
–
przeczący
lep‧py‧mätön
III
inessivus
lep‧py‧mässä
–
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej. 3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
zakończone na -ttua, -lttua, -nttua, -rttua (tt → t)
Przykład poniżej: bezokolicznik sattua, temat sat-.
tryb oznajmujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
sat·u·n
sat·u·mme
en sat·u
emme sat·u
1.
olen sat·tu·nut
olemme sat·tu·neet
en ole sat·tu·nut
emme ole sat·tu·neet
2.
sat·u·t
sat·u·tte
et sat·u
ette sat·u
2.
olet sat·tu·nut
olette sat·tu·neet
et ole sat·tu·nut
ette ole sat·tu·neet
3.
sat·tu·u
sat·tu·vat
ei sat·u
eivät sat·u
3.
on sat·tu·nut
ovat sat·tu·neet
ei ole sat·tu·nut
eivät ole sat·tu·neet
str. bierna
sat·u·taan
ei sat·u·ta
str. bierna
on sat·u·ttu
ei ole sat·u·ttu
imperfekt
czas zaprzeszły
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
sat·u·in
sat·u·imme
en sat·tu·nut
emme sat·tu·neet
1.
olin sat·tu·nut
olimme sat·tu·neet
en ollut sat·tu·nut
emme olleet sat·tu·neet
2.
sat·u·it
sat·u·itte
et sat·tu·nut
ette sat·tu·neet
2.
olit sat·tu·nut
olitte sat·tu·neet
et ollut sat·tu·nut
ette olleet sat·tu·neet
3.
sat·tu·i
sat·tu·ivat
ei sat·tu·nut
eivät sat·tu·neet
3.
oli sat·tu·nut
olivat sat·tu·neet
ei ollut sat·tu·nut
eivät olleet sat·tu·neet
str. bierna
sat·u·ttiin
ei sat·u·ttu
str. bierna
oli sat·u·ttu
ei ollut sat·u·ttu
tryb warunkowy
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
sat·tu·isin
sat·tu·isimme
en sat·tu·isi
emme sat·tu·isi
1.
olisin sat·tu·nut
olisimme sat·tu·neet
en olisi sat·tu·nut
emme olisi sat·tu·neet
2.
sat·tu·isit
sat·tu·isitte
et sat·tu·isi
ette sat·tu·isi
2.
olisit sat·tu·nut
olisitte sat·tu·neet
et olisi sat·tu·nut
ette olisi sat·tu·neet
3.
sat·tu·isi
sat·tu·isivat
ei sat·tu·isi
eivät sat·tu·isi
3.
olisi sat·tu·nut
olisivat sat·tu·neet
ei olisi sat·tu·nut
eivät olisi sat·tu·neet
str. bierna
sat·u·ttaisiin
ei sat·u·ttaisi
str. bierna
olisi sat·u·ttu
ei olisi sat·u·ttu
tryb rozkazujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
–
sat·tu·kaamme
–
älkäämme sat·tu·ko
1.
–
olkaamme sat·tu·neet
–
älkäämme olko sat·tu·neet
2.
sat·u
sat·tu·kaa
älä sat·u
älkää sat·tu·ko
2.
ole sat·tu·nut
olkaa sat·tu·neet
älä ole sat·tu·nut
älkää olko sat·tu·neet
3.
sat·tu·koon
sat·tu·koot
älköön sat·tu·ko
älkööt sat·tu·ko
3.
olkoon sat·tu·nut
olkoot sat·tu·neet
älköön olko sat·tu·nut
älkööt ole sat·tu·neet
str. bierna
sat·u·ttakoon
älköön sat·u·ttako
str. bierna
olkoon sat·u·ttu
älköön olko sat·u·ttu
tryb potencjalny
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
sat·tu·nen
sat·tu·nemme
en sat·tu·ne
emme sat·tu·ne
1.
lienen sat·tu·nut
lienemme sat·tu·neet
en liene sat·tu·nut
emme liene sat·tu·neet
2.
sat·tu·net
sat·tu·nette
et sat·tu·ne
ette sat·tu·ne
2.
lienet sat·tu·nut
lienette sat·tu·neet
et liene sat·tu·nut
ette liene sat·tu·neet
3.
sat·tu·nee
sat·tu·nevat
ei sat·tu·ne
eivät sat·tu·ne
3.
lienee sat·tu·nut
lienevät sat·tu·neet
ei liene sat·tu·nut
eivät liene sat·tu·neet
str. bierna
sat·u·ttaneen
ei sat·u·ttane
str. bierna
lienee sat·u·ttu
ei liene sat·u·ttu
Formy odczasownikowe
bezokoliczniki/odsłownik
imiesłowy
str. czynna
str. bierna
str. czynna
str. bierna
I
sat‧tu‧a
cz. teraźniejszego
sat‧tu‧va
sat‧u‧ttava
rozszerzony I
sat‧tu‧akseen2
cz. przeszłego
sat·tu·nut
sat·u·ttu
II
inessivus
sat‧tu‧essa1
sat‧u‧ttaessa
sprawcy
sat‧tu‧ma1, 3
instructivus
sat‧tu‧en
–
przeczący
sat‧tu‧maton
III
inessivus
sat‧tu‧massa
–
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej. 3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
zakończone na -ttyä, -lttyä, -nttyä, -rttyä (tt → t)
Przykład poniżej: bezokolicznik liittyä, temat liit-.
tryb oznajmujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
liit·y·n
liit·y·mme
en liit·y
emme liit·y
1.
olen liit·ty·nyt
olemme liit·ty·neet
en ole liit·ty·nyt
emme ole liit·ty·neet
2.
liit·y·t
liit·y·tte
et liit·y
ette liit·y
2.
olet liit·ty·nyt
olette liit·ty·neet
et ole liit·ty·nyt
ette ole liit·ty·neet
3.
liit·ty·y
liit·ty·vät
ei liit·y
eivät liit·y
3.
on liit·ty·nyt
ovat liit·ty·neet
ei ole liit·ty·nyt
eivät ole liit·ty·neet
str. bierna
liit·y·tään
ei liit·y·tä
str. bierna
on liit·y·tty
ei ole liit·y·tty
imperfekt
czas zaprzeszły
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
liit·y·in
liit·y·imme
en liit·ty·nyt
emme liit·ty·neet
1.
olin liit·ty·nyt
olimme liit·ty·neet
en ollut liit·ty·nyt
emme olleet liit·ty·neet
2.
liit·y·it
liit·y·itte
et liit·ty·nyt
ette liit·ty·neet
2.
olit liit·ty·nyt
olitte liit·ty·neet
et ollut liit·ty·nyt
ette olleet liit·ty·neet
3.
liit·ty·i
liit·ty·ivät
ei liit·ty·nyt
eivät liit·ty·neet
3.
oli liit·ty·nyt
olivat liit·ty·neet
ei ollut liit·ty·nyt
eivät olleet liit·ty·neet
str. bierna
liit·y·ttiin
ei liit·y·tty
str. bierna
oli liit·y·tty
ei ollut liit·y·tty
tryb warunkowy
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
liit·ty·isin
liit·ty·isimme
en liit·ty·isi
emme liit·ty·isi
1.
olisin liit·ty·nyt
olisimme liit·ty·neet
en olisi liit·ty·nyt
emme olisi liit·ty·neet
2.
liit·ty·isit
liit·ty·isitte
et liit·ty·isi
ette liit·ty·isi
2.
olisit liit·ty·nyt
olisitte liit·ty·neet
et olisi liit·ty·nyt
ette olisi liit·ty·neet
3.
liit·ty·isi
liit·ty·isivät
ei liit·ty·isi
eivät liit·ty·isi
3.
olisi liit·ty·nyt
olisivat liit·ty·neet
ei olisi liit·ty·nyt
eivät olisi liit·ty·neet
str. bierna
liit·y·ttäisiin
ei liit·y·ttäisi
str. bierna
olisi liit·y·tty
ei olisi liit·y·tty
tryb rozkazujący
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
–
liit·ty·käämme
–
älkäämme liit·ty·kö
1.
–
olkaamme liit·ty·neet
–
älkäämme olko liit·ty·neet
2.
liit·y
liit·ty·kää
älä liit·y
älkää liit·ty·kö
2.
ole liit·ty·nyt
olkaa liit·ty·neet
älä ole liit·ty·nyt
älkää olko liit·ty·neet
3.
liit·ty·köön
liit·ty·kööt
älköön liit·ty·kö
älkööt liit·ty·kö
3.
olkoon liit·ty·nyt
olkoot liit·ty·neet
älköön olko liit·ty·nyt
älkööt ole liit·ty·neet
str. bierna
liit·y·ttäköön
älköön liit·y·ttäkö
str. bierna
olkoon liit·y·tty
älköön olko liit·y·tty
tryb potencjalny
czas teraźniejszy
perfekt
twierdzenie
przeczenie
twierdzenie
przeczenie
osoba
lp
lm
lp
lm
osoba
lp
lm
lp
lm
1.
liit·ty·nen
liit·ty·nemme
en liit·ty·ne
emme liit·ty·ne
1.
lienen liit·ty·nyt
lienemme liit·ty·neet
en liene liit·ty·nyt
emme liene liit·ty·neet
2.
liit·ty·net
liit·ty·nette
et liit·ty·ne
ette liit·ty·ne
2.
lienet liit·ty·nyt
lienette liit·ty·neet
et liene liit·ty·nyt
ette liene liit·ty·neet
3.
liit·ty·nee
liit·ty·nevät
ei liit·ty·ne
eivät liit·ty·ne
3.
lienee liit·ty·nyt
lienevät liit·ty·neet
ei liene liit·ty·nyt
eivät liene liit·ty·neet
str. bierna
liit·y·ttäneen
ei liit·y·ttäne
str. bierna
lienee liit·y·tty
ei liene liit·y·tty
Formy odczasownikowe
bezokoliczniki/odsłownik
imiesłowy
str. czynna
str. bierna
str. czynna
str. bierna
I
liit‧ty‧ä
cz. teraźniejszego
liit‧ty‧vä
liit‧y‧ttävä
rozszerzony I
liit‧ty‧äkseen2
cz. przeszłego
liit·ty·nyt
liit·y·tty
II
inessivus
liit‧ty‧essä1
liit‧y‧ttäessä
sprawcy
liit‧ty‧mä1, 3
instructivus
liit‧ty‧en
–
przeczący
liit‧ty‧mätön
III
inessivus
liit‧ty‧mässä
–
1) Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym.
2) Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej. 3) Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
