Aneks:Język fiński - odmiana czasowników/24d

<< Aneks:Język fiński - odmiana czasowników/24

J[edytuj]

tylne[edytuj]

zakończone na -nnata (nn → nt)

Przykład poniżej: bezokolicznik suunnata, temat suun-.

tryb oznajmujący
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	suun‧ta‧an	suun‧ta‧amme	en suun‧ta‧a	emme suun‧ta‧a	1.	olen suun‧na‧nnut	olemme suun‧na‧nneet	en ole suun‧na‧nnut	emme ole suun‧na‧nneet
2.	suun‧ta‧at	suun‧ta‧atte	et suun‧ta‧a	ette suun‧ta‧a	2.	olet suun‧na‧nnut	olette suun‧na‧nneet	et ole suun‧na‧nnut	ette ole suun‧na‧nneet
3.	suun‧ta‧a	suun‧ta‧avat	ei suun‧ta‧a	eivät suun‧ta‧a	3.	on suun‧na‧nnut	ovat suun‧na‧nneet	ei ole suun‧na‧nnut	eivät ole suun‧na‧nneet
str. bierna	suun‧na‧taan		ei suun‧na‧ta		str. bierna	on suun‧na‧ttu		ei ole suun‧na‧ttu
imperfekt					czas zaprzeszły
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	suun‧ta‧sin	suun‧ta‧simme	en suun‧na‧nnut	emme suun‧na‧nneet	1.	olin suun‧na‧nnut	olimme suun‧na‧nneet	en ollut suun‧na‧nnut	emme olleet suun‧na‧nneet
2.	suun‧ta‧sit	suun‧ta‧sitte	et suun‧na‧nnut	ette suun‧na‧nneet	2.	olit suun‧na‧nnut	olitte suun‧na‧nneet	et ollut suun‧na‧nnut	ette olleet suun‧na‧nneet
3.	suun‧ta‧si	suun‧ta‧sivat	ei suun‧na‧nnut	eivät suun‧na‧nneet	3.	oli suun‧na‧nnut	olivat suun‧na‧nneet	ei ollut suun‧na‧nnut	eivät olleet suun‧na‧nneet
str. bierna	suun‧na‧ttiin		ei suun‧na‧ttu		str. bierna	oli suun‧na‧ttu		ei ollut suun‧na‧ttu
tryb warunkowy
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	suun‧ta‧isin	suun‧ta‧isimme	en suun‧ta‧isi	emme suun‧ta‧isi	1.	olisin suun‧na‧nnut	olisimme suun‧na‧nneet	en olisi suun‧na‧nnut	emme olisi suun‧na‧nneet
2.	suun‧ta‧isit	suun‧ta‧isitte	et suun‧ta‧isi	ette suun‧ta‧isi	2.	olisit suun‧na‧nnut	olisitte suun‧na‧nneet	et olisi suun‧na‧nnut	ette olisi suun‧na‧nneet
3.	suun‧ta‧isi	suun‧ta‧isivat	ei suun‧ta‧isi	eivät suun‧ta‧isi	3.	olisi suun‧na‧nnut	olisivat suun‧na‧nneet	ei olisi suun‧na‧nnut	eivät olisi suun‧na‧nneet
str. bierna	suun‧na‧ttaisiin		ei suun‧na‧ttaisi		str. bierna	olisi suun‧na‧ttu		ei olisi suun‧na‧ttu
tryb rozkazujący
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	–	suun‧na‧tkaamme	–	älkäämme suun‧na‧tko	1.	–	olkaamme suun‧na‧nneet	–	älkäämme olko suun‧na‧nneet
2.	suun‧ta‧a	suun‧na‧tkaa	älä suun‧ta‧a	älkää suun‧na‧tko	2.	ole suun‧na‧nnut	olkaa suun‧na‧nneet	älä ole suun‧na‧nnut	älkää olko suun‧na‧nneet
3.	suun‧na‧tkoon	suun‧na‧tkoot	älköön suun‧na‧tko	älkööt suun‧na‧tko	3.	olkoon suun‧na‧nnut	olkoot suun‧na‧nneet	älköön olko suun‧na‧nnut	älkööt ole suun‧na‧nneet
str. bierna	suun‧na‧ttakoon		älköön suun‧na‧ttako		str. bierna	olkoon suun‧na‧ttu		älköön olko suun‧na‧ttu
tryb potencjalny
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	suun‧na‧nnen	suun‧na‧nnemme	en suun‧na‧nne	emme suun‧na‧nne	1.	lienen suun‧na‧nnut	lienemme suun‧na‧nneet	en liene suun‧na‧nnut	emme liene suun‧na‧nneet
2.	suun‧na‧nnet	suun‧na‧nnette	et suun‧na‧nne	ette suun‧na‧nne	2.	lienet suun‧na‧nnut	lienette suun‧na‧nneet	et liene suun‧na‧nnut	ette liene suun‧na‧nneet
3.	suun‧na‧nnee	suun‧na‧nnevat	ei suun‧na‧nne	eivät suun‧na‧nne	3.	lienee suun‧na‧nnut	lienevät suun‧na‧nneet	ei liene suun‧na‧nnut	eivät liene suun‧na‧nneet
str. bierna	suun‧na‧ttaneen		ei suun‧na‧ttane		str. bierna	lienee suun‧na‧ttu		ei liene suun‧na‧ttu

Formy odczasownikowe
bezokoliczniki/odsłownik				imiesłowy
		str. czynna	str. bierna		str. czynna	str. bierna
I		suun‧na‧ta		cz. teraźniejszego	suun‧ta‧ava	suun‧na‧ttava
rozszerzony I		suun‧na‧takseen²		cz. przeszłego	suun‧na‧nnut	suun‧na‧ttu
II	inessivus	suun‧na‧tessa¹	suun‧na‧ttaessa	sprawcy	suun‧ta‧ama^1, 3
II	instructivus	suun‧na‧ten	–	przeczący	suun‧ta‧amaton
III	inessivus	suun‧ta‧amassa	–	¹⁾ Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym. ²⁾ Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej. ³⁾ Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
	elativus	suun‧ta‧amasta	–
	illativus	suun‧ta‧amaan	–
	adessivus	suun‧ta‧amalla	–
	abessivus	suun‧ta‧amatta	–
	instructivus	suun‧ta‧aman	suun‧na‧ttaman
IV	mianownik	suun‧ta‧aminen
IV	partitivus	suun‧ta‧amista
V		suun‧ta‧amaisillan²

przednie[edytuj]

zakończone na -nnätä (nn → nt)

Przykład poniżej: bezokolicznik rynnätä, temat ryn-.

tryb oznajmujący
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	ryn‧tä‧än	ryn‧tä‧ämme	en ryn‧tä‧ä	emme ryn‧tä‧ä	1.	olen ryn‧nä‧nnyt	olemme ryn‧nä‧nneet	en ole ryn‧nä‧nnyt	emme ole ryn‧nä‧nneet
2.	ryn‧tä‧ät	ryn‧tä‧ätte	et ryn‧tä‧ä	ette ryn‧tä‧ä	2.	olet ryn‧nä‧nnyt	olette ryn‧nä‧nneet	et ole ryn‧nä‧nnyt	ette ole ryn‧nä‧nneet
3.	ryn‧tä‧ä	ryn‧tä‧ävät	ei ryn‧tä‧ä	eivät ryn‧tä‧ä	3.	on ryn‧nä‧nnyt	ovat ryn‧nä‧nneet	ei ole ryn‧nä‧nnyt	eivät ole ryn‧nä‧nneet
str. bierna	ryn‧nä‧tään		ei ryn‧nä‧tä		str. bierna	on ryn‧nä‧tty		ei ole ryn‧nä‧tty
imperfekt					czas zaprzeszły
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	ryn‧tä‧sin	ryn‧tä‧simme	en ryn‧nä‧nnyt	emme ryn‧nä‧nneet	1.	olin ryn‧nä‧nnyt	olimme ryn‧nä‧nneet	en ollut ryn‧nä‧nnyt	emme olleet ryn‧nä‧nneet
2.	ryn‧tä‧sit	ryn‧tä‧sitte	et ryn‧nä‧nnyt	ette ryn‧nä‧nneet	2.	olit ryn‧nä‧nnyt	olitte ryn‧nä‧nneet	et ollut ryn‧nä‧nnyt	ette olleet ryn‧nä‧nneet
3.	ryn‧tä‧si	ryn‧tä‧sivät	ei ryn‧nä‧nnyt	eivät ryn‧nä‧nneet	3.	oli ryn‧nä‧nnyt	olivat ryn‧nä‧nneet	ei ollut ryn‧nä‧nnyt	eivät olleet ryn‧nä‧nneet
str. bierna	ryn‧nä‧ttiin		ei ryn‧nä‧tty		str. bierna	oli ryn‧nä‧tty		ei ollut ryn‧nä‧tty
tryb warunkowy
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	ryn‧tä‧isin	ryn‧tä‧isimme	en ryn‧tä‧isi	emme ryn‧tä‧isi	1.	olisin ryn‧nä‧nnyt	olisimme ryn‧nä‧nneet	en olisi ryn‧nä‧nnyt	emme olisi ryn‧nä‧nneet
2.	ryn‧tä‧isit	ryn‧tä‧isitte	et ryn‧tä‧isi	ette ryn‧tä‧isi	2.	olisit ryn‧nä‧nnyt	olisitte ryn‧nä‧nneet	et olisi ryn‧nä‧nnyt	ette olisi ryn‧nä‧nneet
3.	ryn‧tä‧isi	ryn‧tä‧isivät	ei ryn‧tä‧isi	eivät ryn‧tä‧isi	3.	olisi ryn‧nä‧nnyt	olisivat ryn‧nä‧nneet	ei olisi ryn‧nä‧nnyt	eivät olisi ryn‧nä‧nneet
str. bierna	ryn‧nä‧ttäisiin		ei ryn‧nä‧ttäisi		str. bierna	olisi ryn‧nä‧tty		ei olisi ryn‧nä‧tty
tryb rozkazujący
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	–	ryn‧nä‧tkäämme	–	älkäämme ryn‧nä‧tkö	1.	–	olkaamme ryn‧nä‧nneet	–	älkäämme olko ryn‧nä‧nneet
2.	ryn‧tä‧ä	ryn‧nä‧tkää	älä ryn‧tä‧ä	älkää ryn‧nä‧tkö	2.	ole ryn‧nä‧nnyt	olkaa ryn‧nä‧nneet	älä ole ryn‧nä‧nnyt	älkää olko ryn‧nä‧nneet
3.	ryn‧nä‧tköön	ryn‧nä‧tkööt	älköön ryn‧nä‧tkö	älkööt ryn‧nä‧tkö	3.	olkoon ryn‧nä‧nnyt	olkoot ryn‧nä‧nneet	älköön olko ryn‧nä‧nnyt	älkööt ole ryn‧nä‧nneet
str. bierna	ryn‧nä‧ttäköön		älköön ryn‧nä‧ttäkö		str. bierna	olkoon ryn‧nä‧tty		älköön olko ryn‧nä‧tty
tryb potencjalny
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	ryn‧nä‧nnen	ryn‧nä‧nnemme	en ryn‧nä‧nne	emme ryn‧nä‧nne	1.	lienen ryn‧nä‧nnyt	lienemme ryn‧nä‧nneet	en liene ryn‧nä‧nnyt	emme liene ryn‧nä‧nneet
2.	ryn‧nä‧nnet	ryn‧nä‧nnette	et ryn‧nä‧nne	ette ryn‧nä‧nne	2.	lienet ryn‧nä‧nnyt	lienette ryn‧nä‧nneet	et liene ryn‧nä‧nnyt	ette liene ryn‧nä‧nneet
3.	ryn‧nä‧nnee	ryn‧nä‧nnevät	ei ryn‧nä‧nne	eivät ryn‧nä‧nne	3.	lienee ryn‧nä‧nnyt	lienevät ryn‧nä‧nneet	ei liene ryn‧nä‧nnyt	eivät liene ryn‧nä‧nneet
str. bierna	ryn‧nä‧ttäneen		ei ryn‧nä‧ttäne		str. bierna	lienee ryn‧nä‧tty		ei liene ryn‧nä‧tty

Formy odczasownikowe
bezokoliczniki/odsłownik				imiesłowy
		str. czynna	str. bierna		str. czynna	str. bierna
I		ryn‧nä‧tä		cz. teraźniejszego	ryn‧tä‧ävä	ryn‧nä‧ttävä
rozszerzony I		ryn‧nä‧täkseen²		cz. przeszłego	ryn‧nä‧nnyt	ryn‧nä‧tty
II	inessivus	ryn‧nä‧tessä¹	ryn‧nä‧ttäessä	sprawcy	ryn‧tä‧ämä^1, 3
II	instructivus	ryn‧nä‧ten	–	przeczący	ryn‧tä‧ämätön
III	inessivus	ryn‧tä‧ämässä	–	¹⁾ Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym. ²⁾ Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej. ³⁾ Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
	elativus	ryn‧tä‧ämästä	–
	illativus	ryn‧tä‧ämään	–
	adessivus	ryn‧tä‧ämällä	–
	abessivus	ryn‧tä‧ämättä	–
	instructivus	ryn‧tä‧ämän	ryn‧nä‧ttämän
IV	mianownik	ryn‧tä‧äminen
IV	partitivus	ryn‧tä‧ämistä
V		ryn‧tä‧ämäisillän²

K[edytuj]

zakończone na -rrata (rr → rt)

Przykład poniżej: bezokolicznik verrata, temat ver-.

tryb oznajmujący
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	ver‧ta‧an	ver‧ta‧amme	en ver‧ta‧a	emme ver‧ta‧a	1.	olen ver‧ra‧nnut	olemme ver‧ra‧nneet	en ole ver‧ra‧nnut	emme ole ver‧ra‧nneet
2.	ver‧ta‧at	ver‧ta‧atte	et ver‧ta‧a	ette ver‧ta‧a	2.	olet ver‧ra‧nnut	olette ver‧ra‧nneet	et ole ver‧ra‧nnut	ette ole ver‧ra‧nneet
3.	ver‧ta‧a	ver‧ta‧avat	ei ver‧ta‧a	eivät ver‧ta‧a	3.	on ver‧ra‧nnut	ovat ver‧ra‧nneet	ei ole ver‧ra‧nnut	eivät ole ver‧ra‧nneet
str. bierna	ver‧ra‧taan		ei ver‧ra‧ta		str. bierna	on ver‧ra‧ttu		ei ole ver‧ra‧ttu
imperfekt					czas zaprzeszły
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	ver‧ta‧sin	ver‧ta‧simme	en ver‧ra‧nnut	emme ver‧ra‧nneet	1.	olin ver‧ra‧nnut	olimme ver‧ra‧nneet	en ollut ver‧ra‧nnut	emme olleet ver‧ra‧nneet
2.	ver‧ta‧sit	ver‧ta‧sitte	et ver‧ra‧nnut	ette ver‧ra‧nneet	2.	olit ver‧ra‧nnut	olitte ver‧ra‧nneet	et ollut ver‧ra‧nnut	ette olleet ver‧ra‧nneet
3.	ver‧ta‧si	ver‧ta‧sivat	ei ver‧ra‧nnut	eivät ver‧ra‧nneet	3.	oli ver‧ra‧nnut	olivat ver‧ra‧nneet	ei ollut ver‧ra‧nnut	eivät olleet ver‧ra‧nneet
str. bierna	ver‧ra‧ttiin		ei ver‧ra‧ttu		str. bierna	oli ver‧ra‧ttu		ei ollut ver‧ra‧ttu
tryb warunkowy
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	ver‧ta‧isin	ver‧ta‧isimme	en ver‧ta‧isi	emme ver‧ta‧isi	1.	olisin ver‧ra‧nnut	olisimme ver‧ra‧nneet	en olisi ver‧ra‧nnut	emme olisi ver‧ra‧nneet
2.	ver‧ta‧isit	ver‧ta‧isitte	et ver‧ta‧isi	ette ver‧ta‧isi	2.	olisit ver‧ra‧nnut	olisitte ver‧ra‧nneet	et olisi ver‧ra‧nnut	ette olisi ver‧ra‧nneet
3.	ver‧ta‧isi	ver‧ta‧isivat	ei ver‧ta‧isi	eivät ver‧ta‧isi	3.	olisi ver‧ra‧nnut	olisivat ver‧ra‧nneet	ei olisi ver‧ra‧nnut	eivät olisi ver‧ra‧nneet
str. bierna	ver‧ra‧ttaisiin		ei ver‧ra‧ttaisi		str. bierna	olisi ver‧ra‧ttu		ei olisi ver‧ra‧ttu
tryb rozkazujący
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	–	ver‧ra‧tkaamme	–	älkäämme ver‧ra‧tko	1.	–	olkaamme ver‧ra‧nneet	–	älkäämme olko ver‧ra‧nneet
2.	ver‧ta‧a	ver‧ra‧tkaa	älä ver‧ta‧a	älkää ver‧ra‧tko	2.	ole ver‧ra‧nnut	olkaa ver‧ra‧nneet	älä ole ver‧ra‧nnut	älkää olko ver‧ra‧nneet
3.	ver‧ra‧tkoon	ver‧ra‧tkoot	älköön ver‧ra‧tko	älkööt ver‧ra‧tko	3.	olkoon ver‧ra‧nnut	olkoot ver‧ra‧nneet	älköön olko ver‧ra‧nnut	älkööt ole ver‧ra‧nneet
str. bierna	ver‧ra‧ttakoon		älköön ver‧ra‧ttako		str. bierna	olkoon ver‧ra‧ttu		älköön olko ver‧ra‧ttu
tryb potencjalny
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	ver‧ra‧nnen	ver‧ra‧nnemme	en ver‧ra‧nne	emme ver‧ra‧nne	1.	lienen ver‧ra‧nnut	lienemme ver‧ra‧nneet	en liene ver‧ra‧nnut	emme liene ver‧ra‧nneet
2.	ver‧ra‧nnet	ver‧ra‧nnette	et ver‧ra‧nne	ette ver‧ra‧nne	2.	lienet ver‧ra‧nnut	lienette ver‧ra‧nneet	et liene ver‧ra‧nnut	ette liene ver‧ra‧nneet
3.	ver‧ra‧nnee	ver‧ra‧nnevat	ei ver‧ra‧nne	eivät ver‧ra‧nne	3.	lienee ver‧ra‧nnut	lienevät ver‧ra‧nneet	ei liene ver‧ra‧nnut	eivät liene ver‧ra‧nneet
str. bierna	ver‧ra‧ttaneen		ei ver‧ra‧ttane		str. bierna	lienee ver‧ra‧ttu		ei liene ver‧ra‧ttu

Formy odczasownikowe
bezokoliczniki/odsłownik				imiesłowy
		str. czynna	str. bierna		str. czynna	str. bierna
I		ver‧ra‧ta		cz. teraźniejszego	ver‧ta‧ava	ver‧ra‧ttava
rozszerzony I		ver‧ra‧takseen²		cz. przeszłego	ver‧ra‧nnut	ver‧ra‧ttu
II	inessivus	ver‧ra‧tessa¹	ver‧ra‧ttaessa	sprawcy	ver‧ta‧ama^1, 3
II	instructivus	ver‧ra‧ten	–	przeczący	ver‧ta‧amaton
III	inessivus	ver‧ta‧amassa	–	¹⁾ Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym. ²⁾ Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej. ³⁾ Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
	elativus	ver‧ta‧amasta	–
	illativus	ver‧ta‧amaan	–
	adessivus	ver‧ta‧amalla	–
	abessivus	ver‧ta‧amatta	–
	instructivus	ver‧ta‧aman	ver‧ra‧ttaman
IV	mianownik	ver‧ta‧aminen
IV	partitivus	ver‧ta‧amista
V		ver‧ta‧amaisillan²

L[edytuj]

zakończone na --ljätä (lj → lk)

Przykład poniżej: bezokolicznik hyljätä, temat hyl-.

tryb oznajmujący
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	hyl‧kä‧än	hyl‧kä‧ämme	en hyl‧kä‧ä	emme hyl‧kä‧ä	1.	olen hyl‧ä‧nnyt	olemme hyl‧ä‧nneet	en ole hyl‧ä‧nnyt	emme ole hyl‧ä‧nneet
2.	hyl‧kä‧ät	hyl‧kä‧ätte	et hyl‧kä‧ä	ette hyl‧kä‧ä	2.	olet hyl‧ä‧nnyt	olette hyl‧ä‧nneet	et ole hyl‧ä‧nnyt	ette ole hyl‧ä‧nneet
3.	hyl‧kä‧ä	hyl‧kä‧ävät	ei hyl‧kä‧ä	eivät hyl‧kä‧ä	3.	on hyl‧ä‧nnyt	ovat hyl‧ä‧nneet	ei ole hyl‧ä‧nnyt	eivät ole hyl‧ä‧nneet
str. bierna	hyl‧ä‧tään		ei hyl‧ä‧tä		str. bierna	on hyl‧ä‧tty		ei ole hyl‧ä‧tty
imperfekt					czas zaprzeszły
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	hyl‧kä‧sin	hyl‧kä‧simme	en hyl‧ä‧nnyt	emme hyl‧ä‧nneet	1.	olin hyl‧ä‧nnyt	olimme hyl‧ä‧nneet	en ollut hyl‧ä‧nnyt	emme olleet hyl‧ä‧nneet
2.	hyl‧kä‧sit	hyl‧kä‧sitte	et hyl‧ä‧nnyt	ette hyl‧ä‧nneet	2.	olit hyl‧ä‧nnyt	olitte hyl‧ä‧nneet	et ollut hyl‧ä‧nnyt	ette olleet hyl‧ä‧nneet
3.	hyl‧kä‧si	hyl‧kä‧sivät	ei hyl‧ä‧nnyt	eivät hyl‧ä‧nneet	3.	oli hyl‧ä‧nnyt	olivat hyl‧ä‧nneet	ei ollut hyl‧ä‧nnyt	eivät olleet hyl‧ä‧nneet
str. bierna	hyl‧ä‧ttiin		ei hyl‧ä‧tty		str. bierna	oli hyl‧ä‧tty		ei ollut hyl‧ä‧tty
tryb warunkowy
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	hyl‧kä‧isin	hyl‧kä‧isimme	en hyl‧kä‧isi	emme hyl‧kä‧isi	1.	olisin hyl‧ä‧nnyt	olisimme hyl‧ä‧nneet	en olisi hyl‧ä‧nnyt	emme olisi hyl‧ä‧nneet
2.	hyl‧kä‧isit	hyl‧kä‧isitte	et hyl‧kä‧isi	ette hyl‧kä‧isi	2.	olisit hyl‧ä‧nnyt	olisitte hyl‧ä‧nneet	et olisi hyl‧ä‧nnyt	ette olisi hyl‧ä‧nneet
3.	hyl‧kä‧isi	hyl‧kä‧isivät	ei hyl‧kä‧isi	eivät hyl‧kä‧isi	3.	olisi hyl‧ä‧nnyt	olisivat hyl‧ä‧nneet	ei olisi hyl‧ä‧nnyt	eivät olisi hyl‧ä‧nneet
str. bierna	hyl‧ä‧ttäisiin		ei hyl‧ä‧ttäisi		str. bierna	olisi hyl‧ä‧tty		ei olisi hyl‧ä‧tty
tryb rozkazujący
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	–	hyl‧ä‧tkäämme	–	älkäämme hyl‧ä‧tkö	1.	–	olkaamme hyl‧ä‧nneet	–	älkäämme olko hyl‧ä‧nneet
2.	hyl‧kä‧ä	hyl‧ä‧tkää	älä hyl‧kä‧ä	älkää hyl‧ä‧tkö	2.	ole hyl‧ä‧nnyt	olkaa hyl‧ä‧nneet	älä ole hyl‧ä‧nnyt	älkää olko hyl‧ä‧nneet
3.	hyl‧ä‧tköön	hyl‧ä‧tkööt	älköön hyl‧ä‧tkö	älkööt hyl‧ä‧tkö	3.	olkoon hyl‧ä‧nnyt	olkoot hyl‧ä‧nneet	älköön olko hyl‧ä‧nnyt	älkööt ole hyl‧ä‧nneet
str. bierna	hyl‧ä‧ttäköön		älköön hyl‧ä‧ttäkö		str. bierna	olkoon hyl‧ä‧tty		älköön olko hyl‧ä‧tty
tryb potencjalny
czas teraźniejszy					perfekt
	twierdzenie		przeczenie			twierdzenie		przeczenie
osoba	lp	lm	lp	lm	osoba	lp	lm	lp	lm
1.	hyl‧ä‧nnen	hyl‧ä‧nnemme	en hyl‧ä‧nne	emme hyl‧ä‧nne	1.	lienen hyl‧ä‧nnyt	lienemme hyl‧ä‧nneet	en liene hyl‧ä‧nnyt	emme liene hyl‧ä‧nneet
2.	hyl‧ä‧nnet	hyl‧ä‧nnette	et hyl‧ä‧nne	ette hyl‧ä‧nne	2.	lienet hyl‧ä‧nnyt	lienette hyl‧ä‧nneet	et liene hyl‧ä‧nnyt	ette liene hyl‧ä‧nneet
3.	hyl‧ä‧nnee	hyl‧ä‧nnevät	ei hyl‧ä‧nne	eivät hyl‧ä‧nne	3.	lienee hyl‧ä‧nnyt	lienevät hyl‧ä‧nneet	ei liene hyl‧ä‧nnyt	eivät liene hyl‧ä‧nneet
str. bierna	hyl‧ä‧ttäneen		ei hyl‧ä‧ttäne		str. bierna	lienee hyl‧ä‧tty		ei liene hyl‧ä‧tty

Formy odczasownikowe
bezokoliczniki/odsłownik				imiesłowy
		str. czynna	str. bierna		str. czynna	str. bierna
I		hyl‧jä‧tä		cz. teraźniejszego	hyl‧kä‧ävä	hyl‧jä‧ttävä
rozszerzony I		hyl‧jä‧täkseen²		cz. przeszłego	hyl‧ä‧nnyt	hyl‧ä‧tty
II	inessivus	hyl‧jä‧tessä¹	hyl‧jä‧ttäessä	sprawcy	hyl‧kä‧ämä^1, 3
II	instructivus	hyl‧jä‧ten	–	przeczący	hyl‧kä‧ämätön
III	inessivus	hyl‧kä‧ämässä	–	¹⁾ Może być połączony z przyrostkiem dzierżawczym. ²⁾ Używany wyłącznie z przyrostkiem dzierżawczym; to jest forma dla 3. osoby liczby pojedynczej i mnogiej. ³⁾ Tylko czasowniki przechodnie mają tę formę.
	elativus	hyl‧kä‧ämästä	–
	illativus	hyl‧kä‧ämään	–
	adessivus	hyl‧kä‧ämällä	–
	abessivus	hyl‧kä‧ämättä	–
	instructivus	hyl‧kä‧ämän	hyl‧jä‧ttämän
IV	mianownik	hyl‧kä‧äminen
IV	partitivus	hyl‧kä‧ämistä
V		hyl‧kä‧ämäisillän²